Adrianin tapahtumakalenteri

Tässä "kalenterissa" on lueteltu monenlaisia tapahtumia. Useimmiten ne liittyvät jollakin tapaa historiallisiin tansseihin tai niiden harrastamiseen, tai joskus keskiaikaharrastukseen yleisemmin. Mutta mitä tapahtumia kalenteriin on poimittu? Sellaisia, jotka syystä tai toisesta kiinnostavat Atroa tai muita historiallisten tanssien harrastajia... tai joiden Atron mielestä olisi ainakin syytä historiallisia tanssijoita kiinnostaa. (Tai sitten on jokin erillinen tietty syy, miksi tanssijoiden tai keskiaikaseuraväen olisi hyvä olla tietoinen siitä, että juuri tällainen tapahtuma sijoittuu juuri tähän ajankohtaan.)

Historiallisiin tansseihin liittyvistä tapahtumista kiinnostuneiden kannattaa seurata myös TanssiWikin tapahtumakalenteria. Suomen keskiaikaseuran tapahtumat puolestaan löytyvät yleensä kattavammin Aarnimetsän kalenterista.

Hämeen keskiaikaseuran Tampereen tanssiharjoitukset pidetään edelleenkin pääsääntöisesti joka maanantai klo 18-20. Kesäisin tuo aika saattaa pikkuisen vaihdella, ja muulloinkin saattaa ohjelmassa joskus olla joitakin yksittäisiä "ylimääräisiä" harjoituskertoja.


2013  

ma 7.1. klo 18-20 Tervakannaksen tanssiharjoitukset
Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13, sisäänkäynti Pellavatehtaankadulta), 4. kerros, Tampereella.
Kevätkauden ensimmäiset Tervakannaksen renessanssitanssiharjoitukset. Harjoitukset jatkuvat lähtökohtaisesti viikottaisina.

ti 8.1. klo 18-20 L'Amusetten tanssiharjoitukset
Arkkitehdinkatu 38 C kerhohuoneella, Hervannassa, Tampereella.
Kevätkauden ensimmäiset L'Amusetten barokkitanssiharjoitukset. Harjoitukset jatkuvat lähtökohtaisesti viikottaisina.

la 26.1. klo 13-16 Historiallisten hovitanssien esittelykurssi
Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13, sisäänkäynti Pellavatehtaankadulta), 4. kerros, Tampereella.
Tervetuloa tutustumaan historiallisten hovitanssien maailmaan ihan ensimmäisistä alkeista lähtien ja "kädestä pitäen"! Osallistumismaksu on 5 euroa (HKS/SKA/SCA-jäsenille ilmainen). Lisätiedot kurssimainoksesta. Tule kokeilemaan ja ota kaverisikin mukaan!

2.2. - 3.2. Barokkitanssiviikonloppu
Tottijärven Jukolassa, Tottijärvellä, Nokialla.
Opetellaan Aamun opastuksella kaksi 1700-luvun alun hoviparitanssia. Lisätietoja ilmoittautumislomakkeelta.

la 16.2. Harpelstane Dance Moot
Edinburghissa, Skotlannissa.
Harpelstanen pitäjä (Edinburghin SCA-keskiaikaseura) järjestää tanssipäivän ja tanssiaiset. Tapahtuman musiikista vastaa Gaita. Tarkempia lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

1.3. - 3.3. Academia della Danza
Altes Rathaus, Miltenberg, Saksa.
Drachenwaldin kuningaskunnan eli Euroopan SCA-keskiaikaseurojen yhteenliittymän (keskikokoinen tai suurehko) tanssipainotteinen tapahtuma. Lisätietoja löytyy tapahtumailmoituksesta, ja Atroltakin voi kysyä. Paikalle saattaa olla lähdössä joitakin suomalaisiakin, joten ihan yksin ei ehkä tarvitse reissusta selviytyä, jos matkaan lähtee.

la 23.3. klo 16 Länsituulen tuomaa -barokkitanssikonsertti
Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa (Pohjoinen Rautatiekatu 9), Helsingissä.
Tanssiryhmä La Porte du Temps ja Sibelius-Akatemian barokkikurssilaiset esittävät barokin ajan tanssia ja musiikkia. Vapaa pääsy, ohjelma 5e.

la 13.4. klo 18-23 Keväiset naamiohuvit
Haiharan kartanossa, Tampereella (Haiharankatu 30).
L'Amusette järjestää naamiaistanssiaiset 1700-luvun hengessä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset tapahtuman kotisivulta. Ennakkoilmoittautuminen on pakollista. Pukukoodi on "naamiaisasu aikaväliltä 1680-1810 (sekä naamio)", mutta keskiaika- ja renessanssiharrastajan näkökulmasta kannattaa muistaa, että barokin aikaankin saatettiin "naamioitua" pukeutumalla 100 tai 500 vuotta varhaisemman muodin mukaisesti...
Huom! Illan tanssiaisiin liittyen järjestetään aikaisemmin iltapäivällä tanssipaja, jossa harjoitellaan muutamia illan ohjelmassa olevia tansseja. Pajaan saa osallistua, vaikkei olisikaan tulossa tanssiaisiin (ja päinvastoin). Tarkemmat tiedot lähetetään tästä tanssipajasta kiinnostuneille sähköpostitse.

13.4. - 14.4. ConKlaavi XIV
Roolipelejä, lautapelejä ja kaikenlaista niihin liittyvää – ehkä jopa historiallisia tanssejakin. Vähän niinkuin turkulainen versio Ropeconista, siis. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

19.4. - 21.4. Tanssileiri 2013, kevät
Juhlatalo Majakosken tiloissa, Jyväskylässä.
Tanssileirien perinteiseen tapaan luvassa on enimmäkseen historiallisiin tansseihin painottuvaa tanssimista sekä muuten vain hauskaa yhdessäoloa koko viikonlopun edestä.
Tervetulleita ovat kaikki historiallisten tanssien harrastajat, sekä nykyiset että tulevat, kokemukseen tai erilaisten yhdistysten jäsenyyksiin katsomatta.
Lisätietoja leirin kotisivulta.

su 28.4. klo 15 Earrach
Sampolan juhlasalissa, Tampereella.
Tampereen työväenopiston irlantilaisen tanssin ryhmien suuri yhteinen "kevätshow". Vauhdikasta irkkutanssimenoa elävän musiikin tahtiin. Lavalla voi nähdä niin tämän sivuston ylläpitäjän kuin muutaman muunkin myös renessanssitanssien parista tutun kasvon (ja yhteensä yli 50 tanssijaa).

3.5. - 5.5. Humalasalon perhepidot
Kariniemen leirikeskuksessa, Valkeakoskella.
Meidän Hämeen Keskiaikaseuramme viikonlopputapahtuma, jonka aikataulut ja ohjelma on suunniteltu ensisijaisesti lapsiperheiden näkökulmasta. (Lapsettomatkin osallistujat ovat hyvin tervetulleita, kunhan muistavat kaikissa tekemisissään ottaa huomioon paikalla olevat lapset ja heidän vanhempansa.)

la 18.5. klo 17 Lieskan kevättanssiaiset & Linnean 10-vuotisjuhlat
Oulunkylän nuorisotalolla, Helsingissä.
Perinteiset Lieskan kevättanssiaiset järjestetään tänäkin keväänä, tällä kertaa tanssiryhmä Linnean 10-vuotisjuhlatanssiaisten muodossa. Tarkempia tietoja tanssiaisten kotisivulta.

18.5. - 19.5. Barokkitanssikurssi
Helsingissä. Maria Hostikan vetämä lyhyt barokkihovitanssikurssi. Lisätietoja mahdollisesti esimerkiksi L'Amusetten Idalta ja Petriltä.

ma 20.5. klo 18-20 Historiallisten hovitanssien esittelykurssi
Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13, sisäänkäynti Pellavatehtaankadulta), 4. kerros, Tampereella.
Tervetuloa tutustumaan historiallisten hovitanssien maailmaan ihan ensimmäisistä alkeista lähtien ja "kädestä pitäen"! Osallistumismaksu on 2 euroa / kerta (HKS/SKA/SCA-jäsenille ilmainen). Maanantaina ja torstaina opetellaan eri tanssit – tervetuloa siis vaikka molemmillekin kerroille! Lisätiedot kurssimainoksesta. Tule kokeilemaan ja ota kaverisikin mukaan!

to 23.5. klo 18-20 Historiallisten hovitanssien esittelykurssi
Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13, sisäänkäynti Pellavatehtaankadulta), 4. kerros, Tampereella.
Tervetuloa tutustumaan historiallisten hovitanssien maailmaan ihan ensimmäisistä alkeista lähtien ja "kädestä pitäen"! Osallistumismaksu on 2 euroa / kerta (HKS/SKA/SCA-jäsenille ilmainen). Maanantaina ja torstaina opetellaan eri tanssit – tervetuloa siis vaikka molemmillekin kerroille! Lisätiedot kurssimainoksesta. Tule kokeilemaan ja ota kaverisikin mukaan!

24.5. - 26.5. Suwiyöt XIII
Lintukodon leirikeskuksessa, Pyhällössä, Haminan suunnalla.
Miehonlinnan pitäjän (eli Kouvolan seudun keskiaikaseuran) perinteikäs alkukesän tapahtuma.

25.5. - 26.5. Rikalanmäen muinaismarkkinat
Rikalanmäellä, Salon Halikossa.

la 15.6. klo 12-18 Kesä-Heikin keskiaikamarkkinat
Pyhtään kirkolla, Pyhtäällä.
Uudet keskiaikamarkkinat, tänä vuonna ensimmäistä kertaa! Ohjelmassa mm. Muskotti soittamassa ja Saltatores Tavastenses tanssimassa. Lisätietoja löytyy vaikkapa markkinoiden kotisivuilta. (Keskiaikaleiriä saa muuten tulla pitämään paikalle vaikka koko viikonlopuksi.)

15.6. - 16.6. Euran muinaismarkkinat
Härkänummen viikinkikylässä, Euran Mannilassa. Lisätietoja tapahtuman kotisivulta.

15.6. - 16.6. Tupaswillan keskiaikamarkkinat
Laukaan Tupaswillassa, Jyväskylän lähellä. Lisätietoja täältä.

19.6. - 23.6. Drachenwaldin juhannuskruunajaiset ja 20-vuotisjuhla
Ludwigsteinin linna, Witzenhausen (lähellä Göttingeniä), Nordhessen, Saksa.
Drachenwaldin kuningaskunta täyttää kokonaiset 20 vuotta, ja sitä täytyy tietenkin juhlia! Tämän kesän juhannuskruunajaiset on siis laajennettu kokonaista viisipäiväisiksi synttärijuhliksi. (Vaikka toki ne asiaankuuluvat kruunajaisseremoniatkin siellä hoidetaan, muiden juhlallisuuksien ohella.) Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

20.6. - 23.6. Known World Dance and Music Symposium 10
Saratoga Springs, New York, USA.
Koko SCA:n "Tunnetun maailman" (periaatteessa) laajin säännöllinen tanssi- ja musiikkitapahtuma. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

27.6. - 30.6. Turun keskiaikaiset markkinat
Vanhan Suurtorin ympäristössä, Turussa. Esiintymässä mm. Muskotti. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

5.7. - 7.7. Finncon 2013
Kaapelitehtaalla, Helsingissä.
Euroopan suurin science fiction- ja fantasiatapahtuma. Ei tällä nyt ehkä keskiaikaharrastuksen kanssa niin kauheasti tekemistä ole, mutta tapahtuma kiinnostanee muista syistä myös varsin monia keskiaikaharrastajia, ja siksi se lienee hyvä mainita tässäkin kalenterissa. Lisätietoja Finnconin kotisivuilta.

6.7. - 7.7. Wanha Haihara
Haiharan kartanon museoalueella, Tampereella (Haiharankatu 30).
Markkinameininkiä ja historiallisia juttuja "kivikaudelta 1800-luvulle". Ohjelmassa todennäköisesti taas tälläkin kertaa myös jotain Hämeen keskiaikaseurankin järjestämää toimintaa.

6.7. - 7.7. Kuningas saapuu Loviisaan
Loviisassa. "Viikonloppu 1700-luvun hengessä."

(12.7. - 13.7.2014) (Keskiaikaa Raaseporissa)
Raaseporin linnanraunioiden ympärillä, Raaseporissa. Tämä tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vasta vuonna 2014.

12.7. - 14.7. Auttikönkään muinaismarkkinat
Auttin kylässä, Rovaniemellä. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

13.7. - 14.7. Loviisan muinaismarkkinat
Ungernin linnakkeessa, Loviisassa.

13.7 - 14.7. Rosalan viikinkipäivät
Rosalan viikinkikeskuksessa, Hiittisten saaressa, Turunmaan saaristossa. Lisätietoja tapahtuman kotisivulta.

12.7. - 21.7. Nuijasota XI
Kavalahden leirikeskuksessa, Inkoossa.
Hämeen keskiaikaseuran eli Humalasalon pitäjän järjestämä suuri (enimmäkseen) telttaleiritapahtuma. Lisätietoja Nuijasodan kotisivuilta.

19.7. - 4.8. The Great Pennsic War 42
Cooper's Lake Campground, Slippery Rock, Butler County, Pennsylvania, USA.
Maailman suurin SCA-keskiaikatapahtuma. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

20.7 - 27.7. Sastamala Gregoriana
Sastamalan keskiaikaisissa kirkoissa, Sastamalassa.
Monenlaisia vanhan musiikin konsertteja. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

25.7. - 27.7. Saltvikin viikinkimarkkinat
Kvarnbossa, Saltvikissa, Ahvenanmaalla. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

(25.7. - 27.7.2014) (Hollolan keskiaikatapahtuma)
Hollolan vanhan kirkon kupeessa, Hollolassa. Tämä tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vasta vuonna 2014.

26.7. - 28.7. Ropecon XX
Dipolissa, Otaniemessä, Espoossa.
Maailmanhistorian kahdeskymmenes Ropecon!
Maailman suurin (?) epäkaupallinen roolipelialan tapahtuma ja harrastajien kokoontuminen. Varsinaisten roolipelien lisäksi tapahtuma kattaa paljon kaikenlaisia roolipeleihin ja roolipelaamiseen – tai pelaamiseen yleisemminkin – jollain tavalla (enemmän tai vähemmän läheisesti tai etäisesti) liittyviä asioita ja harrastuksia.
Tervetulleita ovat niin roolipelaajat, liveroolipelaajat, lautapelaajat, keräilykorttipelaajat, miniatyyripelaajat kuin keskiaikaharrastajatkin... sekä myöskin näistä mainituista harrastuksista ja niihin tutustumisesta kiinnostuneet ihmiset.
Ohjelmassa on (lukuisten peliaiheisten ohjelmanumeroiden lisäksi) mm. historiallisten tanssien harjoituksia sekä suuret tanssiaiset lauantai-iltana.
Lisätietoja: www.ropecon.fi

29.7. - 4.8. Vanhan musiikin kesäkurssi
Lärkkullan kansanopistossa, Karjaalla.
Helsingin vanhan musiikin seuran perinteinen kesäkurssi. Opetusta ja ohjelmaa niin keskiajan, renessanssin kuin barokinkin aikakausilta. Lisätietoja kurssin kotisivulta.

3.8. - 4.8. Ulvilan keskiaikaiset hansamarkkinat
Vanhassa satamarannassa, Ulvilassa.

3.8. - 4.8. Tammelan hakkapeliittatapahtuma
Mustialan kartanon pihapiirissä, Tammelassa.

3.8. - 4.8. Werlan aika - matka menneisyyteen
Verlan tehdasmuseoalueella, Kouvolan lähellä.

4.8. - 11.8. Visbyn keskiaikaviikko
Visbyn kaupungissa, Gotlannissa, Ruotsissa. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

9.8. - 11.8. Isonkyrön 1700-luvun markkinat
Isonkyrön vanhan kirkon kupeessa, Isossakyrössä. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

la 10.8. Merimaskun viikinkimarkkinat
Merimaskun salmessa, Naantalissa.

su 11.8. klo 11-16 Hämeenpuiston puistofiesta
Hämeenpuistossa, Tampereella. Fiestassa toimintaansa esittelee myös Hämeen keskiaikaseura ry. Lisätietoja täältä.

pe 16.8. klo 19:00 Hämeen keskiaikaseura ry:n kevätkokous
Humalasalon teltalla, linnanpuiston keskiaikaleirissä, Hämeenlinnassa. Kokouksen ohjelmassa sääntömääräiset asiat.

16.8. - 18.8. Hämeen Linnan keskiaikamarkkinat
Hämeen linnan puistossa, Hämeenlinnan kaupungissa.
Järjestyksessään jo viidennettoista Hämeen linnan markkinat. Esiintymässä ja markkinaohjelmaa järjestämässä on myös Hämeen keskiaikaseura, tietenkin. Lisätietoja markkinoiden kotisivuilta.

la 24.8. Vihdin Wuosisatamarkkinat
Vihdin kirkonkylällä, Vihdissä. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

6.9. - 8.9. Aarnimetsän paronillinen investituura
Ahtelan leirikeskuksessa, Sauvossa, Turun lähellä.
Aarnimetsän tämänhetkisten paronillisten valtakausi loppuu, ja kuningaspari nimittää tehtävään uuden paroniparin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lisätietoja (ja ilmoittautumiset) Investituuran kotisivuilta.

la 7.9. klo 10-15 Kokkolan keskiaikamarkkinat
Kaarlelan kirkon ympärillä, Kokkolassa.

7.9. - 8.9. Pukkisaaren muinaismarkkinat
Läntisessä Pukkisaaressa, Helsingissä.

14.9. - 15.9. Tracon 8
Tampere-talossa, Tampereella.
Roolipelaajien, liveroolipelaajien, lautapelaajien, anime- ja mangaharrastajien sekä muiden outojen otusten kokoontuminen. Eräänlainen Ropeconin tamperelainen pikkuserkku, siis. Ohjelmassa myös mm. meidän seuramme järjestämä "draamallinen muotinäytös", sekä tietysti paljon muutakin mielenkiintoista. Lisätietoja Traconin kotisivuilta.

ma 16.9. klo 18-20 Tervakannaksen tanssiharjoitukset
Arkkitehdinkatu 38 C kerhohuoneella, Hervannassa, Tampereella.
Syyskauden ensimmäiset Tervakannaksen renessanssitanssiharjoitukset. Harjoitukset jatkuvat lähtökohtaisesti viikottaisina. Harjoituspaikkana toimii toistaiseksi tämä em. kerhohuone Hervannassa kunnes toisin ilmoitetaan; mahdollisia vaihtoehtoja ollaan selvittelemässä.

ti 17.9. klo 18-20 L'Amusetten tanssiharjoitukset
Arkkitehdinkatu 38 C kerhohuoneella, Hervannassa, Tampereella.
L'Amusetten barokkitanssiharjoitukset jatkuvat myös lähtökohtaisesti viikottaisina.

21. - 22.9. SyysMatin markkinat
Espoon tuomiokirkon ympärillä, Espoossa. Lisätietoja markkinoiden kotisivulta.

la 28.9. klo 12-18 Tuusulan Kekrimarkkinat
Varuskunnan kentällä ja Olympiakasarmissa (Rykmentintie 50), Tuusulassa.
"Keskiaikahenkiset" ja sadonkorjuuhenkiset markkinat. Lisätietoja markkinoiden kotisivulta.

la 28.9. klo 12-16 TamFan 2013
Pääkirjasto Metson luentosalissa 2, Tampereella.
Pienimuotoinen tamperelaisten fantasiaharrastajien (ja toki scifiharrastajienkin) kokoontuminen. Tapahtuman järjestää Smial Morel, eli Suomen Tolkien-seuran Tampereen paikallisosasto. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisätietoja TamFanin kotisivulta.

la 28.9. Le petit Bal au petit Palais
Pikkupalatsissa (Hämeenpuisto 7), Tampereella.
Illanviettoa 1700-luvun tanssiaisten hengessä. Lisätietoja L'Amusetten tulevien tapahtumien sivulta.

la 5.10. klo 10-14 Pyhän Birgitan keskiaikamarkkinat
Lempäälässä, kirkonmäellä.
Pyhää Birgittaa, Lempäälän kirkon nimikkopyhimystä, juhlistava kulkue ja pienimuotoiset keskiaikaishenkiset markkinat. Ohjelmassa mm. meidän seuramme järjestämä tanssiesitys noin klo 13.

18.10. - 20.10. Tanssileiri 2013, syksy
Maarian Mahdin urheilumajalla, Turussa.
Tanssileirien perinteiseen tapaan luvassa on enimmäkseen historiallisiin tansseihin painottuvaa tanssimista sekä muuten vain hauskaa yhdessäoloa koko viikonlopun edestä, lauantai-illan illallista ja tanssiaisia unohtamatta. Tervetulleita ovat kaikki historiallisten tanssien harrastajat, sekä nykyiset että tulevat, kokemukseen tai erilaisten yhdistysten jäsenyyksiin katsomatta.
Lisätietoja (ja ilmoittautumiset) leirin kotisivulta.

25.10. - 27.10. Kekrijuhla
Märkiön leirikeskuksessa, Nurmijärvellä. Lisätietoja tapahtuman kotisivulta.

1.11. - 3.11. Pirunhirven peijaiset
Saarioismajalla, Valkeakoskella. Pienehkö keskiaikatapahtuma "vanhojen aikojen malliin".

8.11. - 10.11. Kuningaskunnan yliopisto
Crawfordsburn Scout Camp, Belfastin lähellä, Pohjois-Irlannissa.
Drachenwaldin yliopisto on vuosittainen opetukseen, luentoihin ja työpajoihin keskittyvä keskiaikatapahtuma, jossa myös saa nimityksensä seuraavan vuoden kuninkaallinen artesaani. (Kahdet kruununturnajaiset ja kruunajaiset sekä yliopisto ovat Drachenwaldin viisi virallista vuosittaista "koko kuningaskunnan tapahtumaa".) Tällä kertaa tapahtuman järjestää Glen Rathlinin pitäjä (eli Pohjois-Irlannin SCA-keskiaikaseura). Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

15.11. - 17.11. Suomen Kädentaidot 2013
Pirkkahallissa, Tampereella.
Suomen suurimmilta käsityömessuilta saattavat monet käsitöistä kiinnostuneet historianharrastajat hyvinkin löytää jotain mielenkiintoista, vaikka tapahtuman mahdolliset "historialliset näkökulmat" nyt sinänsä (sikäli kun sellaisia edes on) tuskin kauheasti sataa vuotta kauemmas menneisyyteen ulottuvat.

la 23.11. klo 14 ja klo 18 Vihreä saari
Turun Työväenopiston Usko Puustinen -salissa (Kaskenkatu 5), Turussa.
Turkulaisen Dragún Irish Dancers -ryhmän syksyinen irkkutanssishow. Lavalla voinee nähdä myös jokusen historiallistenkin tanssien parista tutun kasvon. Lisätietoja Dragúnin kotisivuilta.

la 30.11. Wiaporin Joulu-Baali
Suomenlinnassa, Helsingissä.
Helsingin Wanha Waruswäci ja Caupungin Hywät Asuckat järjestävät juhlavan 1700-lukuhenkisen tapahtuman, sisältäen mm. pienet markkinat, illalliset ja tanssiaiset. Lisätietoja mm. 1700-lukuharrastajilta sekä tapahtuman kotisivuilta.

5.12. - 8.12. Annanpäivät
Lintukodon leirikeskuksessa, Pyhällössä, Haminan suunnalla.
Kotkan keskiaikaseuran eli Poukan pitäjän perinteikäs loppusyksyn tai alkutalven tapahtuma. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.

pe 6.12. Itsenäisyyspäivän tanssiaiset
Servin Mökissä, Otaniemessä, Espoon kaakkoislaidalla.
Örkit (eli Otaniemen RoolipeliClubi ry) järjestävät perinteiset Linnan Vastaanoton ja itsenäisyyspäivän tanssiaiset. Ohjelmassa renessanssitansseja ja vähän kaikenlaista muutakin. Tapahtuma on ilmainen. Tarkempia tietoja löytyy täältä.

ma 16.12. Unikankareen joulutanssiaiset
Turku-salissa (Rehtorinpellonkatu 4 A, 2. kerros), Turussa.
Tavallisten tanssiharjoitusten sijasta Unikankareella järjestetään syksyn viimeisellä harjoituskerralla pienimuotoiset joulutanssiaiset. (Huomaa myös normaalista tanssiharjoituspaikasta poikkeava tanssiaispaikka.)

ma 16.12. klo 18-20 Tervakannaksen tanssiharjoitukset
Arkkitehdinkatu 38 C kerhohuoneella, Hervannassa, Tampereella.
Syyskauden viimeiset Tervakannaksen renessanssitanssiharjoitukset.



2014  

la 4.1.2014 klo 11-21 Tanssipäivä Kuopiossa
Kulttuuriareena 44 (Kauppakatu 44), Kuopio.
Kuopion historiallisten tanssien harrastajat järjestävät vuoden alkajaisiksi tanssipäivän. Vierailevana tanssimestarina Atro Kajaste. Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille.

ma 6.1.2014 tutustumisretki Savonlinnaan
Olavinlinnassa sekä Savonlinnan kaupungissa.
Humalasalon pitäjän väkeä lähtee tapaamaan ystäviään Mustanvirran kylässä (Savonlinnan kaupungissa). Ohjelmassa ainakin Olavinlinnaan tutustumista, keskiaikaharrastuksen esittelyä sekä yleistä toisiin harrastajiin tutustumista. Lisätietoja matkasta voi kertoa Joanne Pekantytär.

ke 8.1.2014 klo 18:00 Hämeen keskiaikaseura ry:n syyskokous
Voudin kotona, Tammelantorin laidalla, Tampereella. Kokouksen ohjelmassa sääntömääräiset asiat.

24.1. - 26.1.2014 Humalasalon talvi-ilta
Kariniemen leirikeskuksessa, Valkeakoskella.
Meidän Hämeen Keskiaikaseuramme perinteinen talvitapahtuma. Lisätietoja ja ilmoittautumiset sähköpostitse.

21.2. - 23.2.2014 Sydäntalvenjuhla
Ahtelan leirikeskuksessa, Sauvossa, Turun lähellä.
Turun keskiaikaseuran eli Unikankareen pitäjän perinteikäs talvitapahtuma. Lisätietoja myöhemmin.

25.4. - 27.4.2014 Aarnimetsän Akatemia
Ahtelan leirikeskuksessa, Sauvossa, Turun lähellä.
Suomen keskiaikaseuran opintopainotteinen keskiaikatapahtuma. Käytännön järjestelyt hoitaa Turun keskiaikaseura eli Unikankareen pitäjä. Lisätietoja myöhemmin.