Tämä sivu on vain tilapäinen ratkaisu. Tämän tiedotussivun osoite muuttuu, kunhan saan tuon varsinaisen tanssiasiasivustoni toimintakuntoon.
Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki vanhoista hovitansseista (tai Hämeen Keskiaikaseuran muusta toiminnasta) kiinnostuneet ihmiset. Mitään varsinaisia "esitietovaatimuksia" meillä ei ole - emme edellytä aikaisempaa tanssikokemusta niin historiallisista tansseista kuin mistään muustakaan tanssilajista. Kiinnostus oppimiseen riittää.
Meidän tanssimme eivät ole nykyaikaisessa mielessä paritansseja, vaikka niitä suurimmaksi osaksi tanssitaankin periaatteessa pareittain tai "jonkun kanssa". Omaa paria ei siis tarvita, ja kaikilla on yleensä yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tanssimiseen, riippumatta osallistujien sukupuolijakaumasta.
Hämeen keskiaikaseura on järjestänyt säännöllisiä tanssiharjoituksia jo vuodesta 2000. Tähän saakka niitä on voitu pitää varsin vapaamuotoisesti, tavallaan "viikko kerrallaan", mutta kesän 2007 aikana olemme harjoituksiin ahkerasti osallistuvien ihmisten toiveiden mukaisesti lähteneet luomaan harjoituksillemme hieman suurempaa rakenteellisuutta sekä pitemmän aikavälin toimintasuunnitelmaa. Tähän liittyen tälle sivulle tullaan aikanaan päivittämään kaikenlaisia näihin harjoituksiin liittyviä käytäntöjä ja toimintaohjeita.
Osana tuota järjestelmällisyyttä olemme ottaneet tavaksi, että jokaisen kuukauden ensimmäinen maanantai on usein varattu erityisen aloittelijaystävälliseksi kerraksi, jolloin asioita opetetaan ja kerrataan tarvittaessa aivan perusteista lähtien, ja muutenkin pitäydytään hieman helpommissa tansseissa. Muilla harjoituskerroilla saatetaan olettaa, että kaikki osaavat tietyt varsin yksinkertaiset perusasiat näistä historiallisista tansseista ainakin jotenkuten. Tuon "perustason" voinee ajatella olevan suurimman osan niistä asioista, jotka käydään läpi mm. seuramme järjestämällä historiallisten tanssien esittelykurssilla.
Harjoitukset ovat vapaat (ja pysyvät vapaina) kaikille näistä tansseista kiinnostuneille. Tanssiharjoituksiin, samoin kuin käytännössä kaikkeen muuhunkin seuramme toimintaan, saa osallistua olematta seuramme jäsen, eikä minkään muidenkaan seurojen jäsenyyksistä kysellä. Toisaalta kyseessä kuitenkin ovat nimenomaan Hämeen Keskiaikaseuran järjestämät harjoitukset, joiden tiloista seura joutuu maksamaan vuokraa. Tämän vuoksi seura tietenkin toivoo mahdollisimman monien tanssiharjoituksissa käyvien ihmisten innostuvan myös seuran muusta toiminnasta tai liittyvän seuran jäseniksi - ja mieluiten tietysti sekä että.
Nämä tanssit eivät ole (paria yksittäistä poikkeusta ehkä lukuunottamatta) fyysisesti vaativia, eivätkä ne edellytä pukeutumisen suhteen juurikaan mitään. Vaatteiksi käyvät tavalliset rennot ja mukavat, liikkumisen mahdollistavat arkivaatteet. Jalkineiksi sopivat yleisesti lähes mitkä tahansa kevyet ja pehmeät kävelykengät, sisäkengät tai tanssikengät, mieluiten kuitenkin täysin korottomat tai erittäin matalakorkoiset. Myös tanssitossut tai voimistelutossut ovat oikein hyvä vaihtoehto. Vuoltsun yläsalissa ei kuitenkaan saa käyttää ulkokenkiä, joten siellä suositellaan harjoiteltavan sisätossuilla, tanssitossuilla tai voimistelutossuilla. Sukkasillaankin saa toki halutessaan tanssia.
© Atro Kajaste (Atro.Kajaste@iki.fi)