Varsinainen "kirjastosivusto" on vielä työn alla. Se saattaa ehkä valmistua joskus, tai sitten ei. Valmistumista odotellessa voi kuitenkin käyttää hyväkseen näiden parin tilapäisen sivun tietoja.
Tämä sivu, tai pikkuinen sivusto, oli joskus Hämeen keskiaikaseuran tanssiharjoitusten ensisijainen tiedotussivu. Nyt kun Atro Kajaste (joka joissakin yhteyksissä tunnetaan myös herra Adrian Möhkönä tai tanssimestari Adrianina) ei enää ole keskiaikaseuran tanssitoimintavastaava, on tämän sivuston käyttötarkoituskin samalla muuttunut. Nyt tämä on ennen kaikkea Atron "henkilökohtainen tiedotussivu", jolta löytyy Atron itsensä kirjoittamia historiallisiin tansseihin liittyviä juttuja sekä linkkejä muille Atron mielestä tärkeille tai kiinnostaville tanssisivustoille.
Hämeen keskiaikaseuran tanssiharjoituksissa, niin Tampereella kuin Hämeenlinnassakin, tanssitaan edelleen monenlaisia vanhoja eurooppalaisia hovitansseja. Tanssit ovat peräisin suunnilleen aikakaudelta 1450-1700. Mukaan harjoituksiin ovat aina olleet tervetulleita kaikki näistä tansseista kiinnostuneet, aiempaan tanssikokemukseen tai eri seurojen jäsenyyksiin katsomatta.
Tarkemmat tiedot tanssiharjoitusten aikatauluista sekä muista käytännön järjestelyistä löytyvät nykyään (tai ainakin varsin pian lähitulevaisuudessa) Hämeen keskiaikaseuran nettisivuilta. Myös Tervatanssit-blogissa kerrotaan tanssijoidemme seikkailuista sekä tanssiharjoitusten ajankohtaisista asioista.
Adrianin tapahtumakalenteri [päivitetty 15.5.2012]
Adrianin tanssiohjeita [päivitetty 15.5.2012]
Tamperelaista tanssivalikoimaa - tansseja, joita on tanssittu tai voitaisiin tanssia harjoituksissamme, tai joita tanssijamme ovat jossakin tanssineet
Historialliset tanssit Suomessa - tietoa renessanssitanssien ja muiden vanhojen tanssien harrastuksesta sekä harrastajaryhmistä eri puolilla Suomea
Historiallisten tanssien TanssiWiki - paljon tanssiohjeita, tietoa ajankohtaisista historiallisten tanssien tapahtumista sekä muutakin tanssitietoutta suomeksi
Tervakannaksella tanssitaan -blogi kertoo meidän Tervakannaksen kylän (eli Tampereen) tanssijoiden seikkailuista ja kuulumisista, samoin kuin Tampereen tanssiharjoituksiin sekä tanssijuttuihin yleisemmin liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Jotkut täkäläiset tanssijat harrastavat myös 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun barokkisolatansseja, siinä missä keskiaikaseuran "virallisissa" tanssiharjoituksissa keskitytään enimmäkseen renessanssin ajan tansseihin. Näistä tanssahteluista kertoo lisää Danse Baroque -blogi.
Hämeen Keskiaikaseura ry eli Humalasalon pitäjä, paikallinen keskiajan ja renessanssin harrastajien yhdistyksemme
Suomen Keskiaikaseura ry eli Aarnimetsän paronikunta, valtakunnanlaajuinen kattojärjestömme
Society for Creative Anachronism, maailmanlaajuinen keskiaikaharrastajien ja historianelävöittäjien yhteisö
SCA Dance homepage, SCA-järjestön tanssitietouden kotisivu erittäin kattavine linkkilistoineen
Renaissance Dance homepage, paljon tietoa renessanssitansseista ja niiden harrastamisesta
Renaissance Dance Database, tietokantamuotoinen kokoelma linkkejä alkuperäislähteisiin, tanssikuvauksiin ja mm. tanssimusiikkinuotteihin
Del's Dance Book, kohtalaisen helppotajuinen ja monipuolinen selvitys ja tanssiopas kaikenlaisiin keskiaikaharrastajien parissa tanssittuihin renessanssitansseihin (vaikkakin tyyliseikoista löytyy jonkin verran eroja suomalaisiin tanssikäytäntöihin nähden)
Calendar of Historical Dance, Euroopan mittakaavassa toimiva kalenteri historiallisiin tansseihin liittyville tapahtumille
© Atro Kajaste (Atro.Kajaste@iki.fi)